Tarina Ellistä – tarkkaavuuden häiriöt aikakauden haasteena

Elli (nimi muutettu, kuvan henkilö ei liity tapaukseen) oli kiltti koululainen, jolla sujui koulussa arvosanojen puitteissa oikein hyvin. Elli sai kuitenkin merkintöjä muiden oppilaiden häiritsemisestä tunnilla juttelemalla. Koska Ellin kädet olivat levottomat, hän piirteli ja taitteli origameja tunnilla. Aika usein Elli istui luokassa hiljaa täysin omissa ajatuksissaan, seuraamatta opetusta. Elli pärjäsi kuitenkin koulussa hyvin, koska tehtävät olivat helppoja. Lukiossa olisi voinut mennä toki paremmin, jos Elli olisi jakanut lukea tehtävänannon loppuun asti. Kaverisuhteissa oli paljon hankaluuksia, koska Ellillä oli aika lyhyt pinna ja hän suutahti helposti.

Ellin tarina on tavallinen. Poikien tarkkaamattomuuteen ja levottomuuteen on kiinnitetty huomiota, tyttöjen oireet jäävät usein tunnistamatta erilaisen oirekuvan takia. Stereotyyppinen ADHD-poika on villi, pelleilee luokassa ja hakeutuu tappeluihin. Koulunkäynnissä on alisuoriutumista keskittymisen haasteisiin liittyen, tavarat ovat usein hukassa tai eivät ainakaan mukana. Tytöillä impulsiivisuus näkyy usein haasteina kaverisuhteissa. Kaverit vaihtuvat tiuhaan, mukana saattaa olla verbaalista aggressiivisuutta ja toisaalta tunnetta, ettei kukaan ymmärrä, loukkaantumista. Motorinen levottomuus saattaa näkyä vähemmän tai tytöt osaavat kanavoida levottomuutta enemmän esimerkiksi urheiluharrastuksiin. Koulun muuttuessa haastavammaksi yläluokilla, lukiossa tai jatko-opinnoissa alkavat tarkkaavuuden haasteet näkyä kyvyttömyytenä organisoida opiskelua tai itsenäistä elämää. ADHD:n tunnistaminen ja hoito on tärkeää, sillä ADHD johtaa usein alisuoriutumiseen, itsetunnon heikkenemiseen ja pahimmillaan muuhun psykiatriseen sairastuvuuteen. ADHD-nuoret ja aikuisetkin ajautuvat usein tilanteisiin, joissa kokevat tulleensa väärinymmärretyiksi. Oikein perustein asetetusta diagnoosista voi olla hyötyä paitsi suoriutumisessa, myös itsensä ja oman tilanteensa ymmärtämisessä.

ADHD:n esiintyvyys on kasvanut globaalisti viimeisten vuosikymmenien aikana 1990-lukuun verrattuna. Kasvua selittävät osittain muuttuneet diagnostiset käytännöt ja esimerkiksi Suomessa kouluterveydenhuollon rakenteet. Kuitenkin COVID19-pandemian aikana ADHD:n ilmaantuvuus tuntuu räjähtäneen käsiin. Ilmiötä on selitetty esimerkiksi etätyöskentelyn aiheuttamilla uudentyyppisillä haasteilla: opetusta on haastavaa seurata etänä, erilaisia tunnuksia ja salasanoja digitaalisiin etäympäristöihin on vähintään tusina, multitasking on uusi normaali. Lisäksi koulut ja työpaikat ovat muuttuneet valtaviksi, hälyisiksi avokonttoreiksi. Ympäristötekijöiden osuus ADHD:n yleistymiseen on hieman hämmentävää, koska kyseessä on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö. Kärjistettynä voisi ajatella, nyky-yhteiskunnan informaatiotulva ja moniulotteisuus hipovat ihmisellisen käsityskyvyn rajoja ja entistä useammat kamppailevat tarkkaavuuden haasteiden parissa.

Ellin tarinassa on ihan onnellinen loppu. Silti Elli olisi varmasti hyötynyt diagnostiikasta ja hoidosta jo lapsena. Ellin ylioppilaskirjoitukset sujuivat alakanttiin taitotasoon nähden, mutta hän päätyi jatko-opintoihin ja yhteiskunnallisesti arvostettuun ammattiin. Työelämässä Elli edelleen kamppailee impulsiivisten piirteiden kanssa. Elli osaa nykyisin suhtautua tilanteeseensa itseironisesti, mutta on kokenut ADHD-piirteiden jarruttaneen urakehitystä, missä sosiaalisuus on keskiössä.

Elli ja muut Ellit ansaitsevat tulla kuulluiksi ja heidän oireisiinsa tulisi suhtautua vakavasti. Oleellista on selvittää mitkä tekijät koettuihin tarkkaavuuden haasteisiin vaikuttavat - aina kyse ei ole ADHD:sta. Onko taustalla mielialahäiriötä, muita henkilökohtaisia tai sosiaalisia haasteita, unettomuutta, päihteiden käyttöä. Alkoivatko oireet jo lapsuudessa ja miten ne ovat näyttäytyneet elinkaaren aikana. Näiden pohdintojen perusteella on mahdollista haarukoida oikeanlaista apua.