Toimintaterapia

Toimintaterapiassa pyritään vahvistamaan asiakkaan arjen toimintakykyä ja tukemaan omaa toimijuutta.

Toimintaterapiassa tunnistetaan toimintakykyyn vaikuttavia rajoitteita, voimavaroja ja vahvuuksia sekä löydetään keinoja toimintakyvyn vahvistamiseksi. Toimintaterapia antaa mahdollisuuksia  esimerkiksi itseluottamuksen ja itsenäisen suoriutumisen tukemisessa.

Asiakkaan kanssa voidaan pohtia ajankäyttöä, palautumista, kuormituksen säätelyä tai kiinnostuksen kohteita. Toimintaterapiassa voidaan myös harjoitella keinoja oman toiminnanohjauksen ja suunnitelmallisuuden kehittämiseksi. Arjen rutiinien harjoittelu voi olla ajankohtaista monenlaisten oireiden haastaessa arkea, kuten myös elämän muutoskohdissa tai pitkän sairausjakson jälkeen.

Toimintaterapiassa voidaan työskennellä mm. masennuksen, kaksisuuntaisen mielialahäiriön, ahdistuneisuuden, traumojen ja tunne-elämän epävakauden, autismin kirjon tai ADHD:n äärellä. Yksilölliset tavoitteet asetetaan asiakkaan toiveiden pohjalta ja niissä edetään asteittain konkreettisten harjoitusten ja toiminnan avulla. Terapiassa hyödynnetään eri arjen toimintoja sekä kehollisia tai luovia menetelmiä.

Saraste Mielen klinikka tarjoaa toimintaterapiaa yli 16-vuotiaille. Toimintaterapiaa toteutetaan vastaanoton ohella kotikäynneillä tai muissa arjen ympäristöissä, tarvittaessa yhteistyössä läheisten tai muiden verkostojen kanssa. Toimintaterapeutti kulkee rinnallasi sinua kiinnostavissa toimintaympäristöissä, joissa yhdessä harjoitellaan mm. itsesäätely- ja vuorovaikutustaitoja.

Asiantuntijamme

Pia Vaistila

Pia Vaistila

Toimintaterapeutti, lyhytterapeutti
Lue lisää

Varaa aika tai ota yhteyttä

Jos sinulle herää kysymyksiä palveluista tai ajan varaamisesta, ota yhteyttä ja vastaamme mielellämme. Voit varata ajan suoraan nettiajanvarauksesta tai soittaa meille.